Minä en tiedä mihin uskon

Kuva: Houm Church

Nimeni on Jyri-Juhani Uurtimo. Olen kristitty, uskovainen. Välillä tuntuu etten tiedä yhtään mihin uskon. 

Välillä kaikki on selkeää, välillä hyvin sekavaa.

Välillä uskoni Jeesukseen tuntuu uskomattomalta hourailulta – kuka minut on aivopessyt näin pahasti? Välillä minulla ei ole mitään ongelmaa sanoa koko sydämestäni rakastavani Jeesusta.

Välillä luen Jeesuksen myötätunnosta Raamatun sivuilta ja koen oloni lämpimäksi. Välillä huvitun hänen hurjasta suoruudestaan fariseusten edessä. Välillä ihailen mykistyneenä hänen sanavalmiuttaan ja viisauttaan. Ja välillä, välillä usein, en ymmärrä Jeesusta. Välillä hän näyttää törkeältä moukalta ja huomaan pohtivani, mistä olen saanut niin rakkaudellisen kuvan tästä väsyneestä ihmisvihaajasta. Kuka kutsuu toista ihmistä koiraksi? 

Välillä luen Vanhaa testamenttia ja en pysty jatkamaan lukemista. Kuka tämä Jumala on?

Välillä luen Vanhaa testamenttia ja haluan kiinnittää koko elämäni lempeän Jumalan lupauksiin.

Välillä rukoilen, ja koen Jumalan johdattavan jopa rukoukseni sanoja, aivan kuin joku puhuisi kauttani. Välillä minulla ei ole sanoja. Välillä ei edes halua puhua Jumalalle. 

Välillä laulaen ylistäessä koen valtavaa iloa ja rauhaa ja kylmiä väreitä ja mannerlaattojen siirtymistä ja ajan pysähtymistä ja maan ja taivaan tulemista hetkellisesti yhdeksi. Välillä käsien nostaminen tuntuu huijaamiselta ja opitulta maneerilta – miksi nostan kädet kaikkein useimmin juuri kappaleiden kertosäkeissä? 

Välillä pohdin, mitä elämäni olisi ilman seurakuntaa. Jumala on tehnyt elämästäni seikkailun seurakunnan välityksellä ja tuonut elämääni merkitystä tasolla, jota ei voi mitata. Välillä kaikki seurakuntaan liittyvä tuntuu teatterilta – ja pahinta, minä olen yksi näyttelijöistä, joka on ottanut roolinsa liian tosissaan ja unohtanut itsensä ja ympäröivän maailman.

Minä en tiedä mihin minä uskon. En ainakaan aina. Olenko huolissani? Välillä. Välillä en ollenkaan. Välillä olen iloinen rehellisistä kysymyksistä, jotka haastavat ajatteluani. Välillä vastaamattomien kysymysten loputtomuus ahdistaa melkoisesti.

* * *  

Olen tehnyt kuusi vuotta töitä pastorina seurakunnassa. Pastori on henkilö, jonka tehtävänä on pitää huolta ihmisistä seurakunnassa ja johtaa heitä omalla esimerkillään. Saarnasin paljon noina vuosina. Saarnaaminen ei tarkoita vihaista paasaamista, saarnaaminen tarkoittaa julistamista. Saarnaaja julistaa totuuksiksi kokemiaan asioita. Niin minäkin olen tehnyt, intohimoisesti. 

Harvoin olen lavalla ollessani kertonut, että kaikki kristinuskoon liittyvä tuntuu juuri sillä hetkellä epäselvältä ja vaikealta. En ole kuullut sellaisia saarnoja. Totuus on, että välillä olen Pilatus, joka kysyy: ”Mikä on totuus?”

Olen alkanut unelmoida kokonaisvaltaisemmasta viestinnästä ja haluan kokeilla sitä tämän blogin kautta. Kannan pastorin ja saarnaajan identiteettiä sisälläni vaikka en toimi tällä hetkellä aktiivisesti kummassakaan roolissa. 

Elämä ei ole aina selkeää ja yksinkertaista, Raamattu ei ole sitä, Jumalan tunteminen on koko elämän mittainen oppimisen matka. Miten saarnaaminen voisi olla aina selkeiden totuuksien julistamista? Miksi pastorit (minä mukaan lukien) niin usein tuntuvat jättävän inhimillisyytensä lavan ulkopuolelle, ja saarnatessaan ovat voittajia, jotka kertovat toisille miten voitetaan? 

Mitä jos sen lisäksi, että saarnaaja kertoo mihin hän uskoo, hän myös paljastaisi kipuilunsa ja kysymyksensä – vailla vastauksia? Olen itsekin niin kauan antanut vastauksia. Totuus on se, että välillä minulla on enemmän kysymyksiä. Tässä blogissa tulee luultavasti olemaan molempia.

Luulen, että koetan tätä kautta selvittää sitä mihin uskon – ja mihin en usko. Jostakin syystä minua kiehtoo ajatus tällaisen matkan tekemisestä julkisesti. Arvelen, että tästä voisi olla myös hyötyä jollekin toiselle ihmiselle. En varmaan ole ainoa (uskovainen), jolla on tällaisia kysymyksiä ja tuntemuksia.