Jeesus tekee syntiselle aamupalaa

En voi uskoa mitä tein. Mokasin sen mikä oli minulle kaikkein tärkeintä. Miten voi olla, että toinen ihminen kääntää elämäni ylösalaisin parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kriittisellä hetkellä pelko ohjaa minua paljon enemmän kuin rakkaus? 

Olin monta vuotta todistanut rakkautta toiminnassa ja saanut samaa rakkautta osakseni. Olin katsellut ihmeitä toisensa jälkeen. Kuinka monta kertaa olinkaan nähnyt jotakin, jota oli lähes mahdotonta uskoa?

Eikä tämä ollut ensimmäinen mokani. Monet kerrat olin puhunut ohi suuni, asioista joita en ymmärtänyt. Uskoni petti veden päällä. En ole toki aivan varma voiko sitä laskea mokaksi.

Lupasin, etten ikinä hylkää enkä petä häntä. Sitten nukahdin kun hän olisi tarvinnut minua eniten. Sitten turvauduin väkivaltaan ja hän katsoi minuun pettyneenä. Sitten seurasin sivusta, kuinka hänet vangittiin ja raahattiin pois. Tiesin, että hän oli syytön.

Seurasin tilanteen etenemistä etäisyyden päästä. Jotkut ihmiset tunnistivat minut ja alkoivat kysellä yhteyttäni vangittuun. He kävivät koko ajan painostavimmiksi. Ja tänään en pääse eroon sanoista, jotka tulivat lopulta suustani. Aina kun kuulen kukon äänen, se muistuttaa kuinka rumalta omani voi kuulostaa. En voi uskoa mitä sanoin.

Sillä hetkellä hän katsoi minua. Ja minä itkin ja juoksin pois.

Jatkoin juoksemista viikkoja. Kuulin että hänet oli murhattu. Lisäsin vauhtiani. 

En voi uskoa mitä tein. Vielä vaikeampi oli uskoa mitä näin kaiken sen jälkeen.

Olin valinnut luovuttaa. Palata taaksepäin aikaan ennen häntä, ja yrittää aloittaa alusta. Epäonnistumiseni, häpeän ja syyllisyyteni oli alkanut muuttua epätoivoksi. Silloin näin hänet valmistamassa minulle aamupalaa. Aamupalaa! Ensimmäisenä hän sanoi: tule syömään.

Minä olin juossut, hävennyt, luovuttanut ja peruuttanut taaksepäin. Hän oli vain jatkanut eteenpäin. Hän vain… rakasti minua.

Sitten me juttelimme.

Tulen vieläkin surulliseksi hänen kysymyksestään: Rakastatko sinä minua? Tiedän kyllä vastauksen, mutta se tuntuu valehtelulta kaiken sen jälkeen mitä olen tehnyt. Suru on niin suuri, että se sattuu. Mutta tiedän, että kyseessä on puhdistava, parantava suru, joka muuttaa elämääni ja suuntaa sen uudelleen Rakkautta kohti. 

* * *

(Katso referenssiksi Johanneksen evankeliumi, luku 21.)

( Kansikuva:  Kelly Bork on Unsplash)