Armosta ja totuudesta
Johannes kertoo evankeliumissaan Jeesuksen olleen ”täynnä armoa ja totuutta”. Tämä kaksikko on monelle kristitylle tärkeä. Näihin kahteen moni saarnaaja on kiinnittänyt julistuksensa. Olen kuullut paljon puhetta siitä, kuinka on tärkeää huolehtia armon ja totuuden oikeanlaisesta tasapainottamisesta. Pelkkä armo saa ilmeisesti ihmiset villiintymään, kapinoimaan ja laiskistumaan. Totuudella kurittaminen suoristaa selät. Toki pelkkä totuus ajaa ihmisen masennukseen, tarvitaan armon laastaria ”hyviksi uutisiksi.”
Itse olen alkanut pohtia armon ja totuuden luonteisiin liittyvää oletusta.
Miksi armon ja totuuden kombinaatiossa totuus on se, joka on kovaa ja satuttavaa? Olen kasvanut olettamaan, että totuus tarkoittaa ihmisyyden rumaa puolta — sä olet kauhea! Sä olet rikkonut Jumalaa vastaan! Ja sitten ihana armo saapuu lohduttamaan: mutta Jumala rakastaa sua silti.
Miksei totuus voisi olla lohduttavaa ja armo satuttavaa? Kirjoitin viimeksi Pietarista. Eikö totuus Pietarin kohdalla ole, että mikään ei voi erottaa häntä Jumalan rakkaudesta? Voisiko totuus tarkoittaa hyviä uutisia? Jumala rakastaa minua.
Armo satuttaa. Jumala rakastaa minua. Silloinkin kun tietoisesti rikon sitä vastaan minkä tiedän oikeaksi — kun rikon häntä ja lähimmäistäni vastaan. Silloinkin kun ajattelen ylittäneeni jonkin rajan, jonka toiselle puolelle Jumalan rakkaus ei voi mitenkään yltää. Silloin Jumala sanoo: minä rakastan sinua Jyri. Ja minä vastaan: ”ei ole reilua. Sun pitäisi vihata mua nyt ja odottaa, että teen parannuksen ja pyydän anteeksi. Sitten sä saat taas rakastaa mua.” Armo satuttaa koska se vie pohjan kapinoinniltani. Ei ehdotonta pyyteetöntä rakkautta vastaan voi edes kunnolla taistella. Armo ei anna tilaa ylpeydelleni. Ja siksi se sattuu.
Voisiko armo ja totuus olla vain saman asian kaksi eri puolta? Jumala rakastaa minua, ja se tuntuu hyvältä ja sattuu. Voisiko Heprealaiskirjeen teksti ”Jumalamme on kuluttava tuli” tarkoittaa tätä: Jumala on niin täynnä rakkautta, että sen kohtaaminen sattuu ja polttaa minusta ylpeyttä pois? Vain täydellinen rakkaus voi saada aikaan aitoa nöyryyttä, lempeyttä ja rakkautta toista epätäydellistä ihmistä kohtaan. Siihen tarvitsen armoa ja totuutta — puhdistavaa armoa ja turvallista totuutta: mikään ei voi erottaa minua Jumalan rakkaudesta.
* * *