Lauantai, tänään ja silloin

Pääsiäinen ja yksin oleminen on saanut minut herkille. Tämä päivä on ollut täynnä surua ja vihaa. Siihen ei tarvittu kuin yksi nimi ja muutama sana ja muistot tulivat ja samalla tunteet. 

Päivä täynnä surua, täynnä vihaa. Miksi asiat eivät menneet niinkuin minä ajattelin? Miksi sinä et ollut sitä mitä minä toivoin? Miten tämä voi mennä näin? Ei tämän näin pitänyt mennä.

Hassua sinänsä, että juuri tämä päivä on ollut täynnä surua ja vihaa, koska juuri tämä päivä takuulla oli sitä Jeesuksen opetuslapsille. On helppo uskoa, että ylläolevat kysymykset olivat myös heidän kysymyksiään. On ihmeellistä, että kristinuskon keskipisteessä on pääsiäinen, jonka keskiössä on perjantain ja sunnuntain välissä lauantai, päivä täynnä surua ja vihaa. On ihmeellistä, että ilosanoman keskiöstä löytyy toivottomuuteen asti ulottuva suru, pettymys, pelko ja viha. 

Tänään saan olla surullinen ja vihainen opetuslasten kanssa. Ja koska elän tänään pääsiäisen tarinan keskellä mutta samalla sen ulkopuolella, saan tunnistaa itseni opetuslasten tunnemaailmasta mutta samaan aikaan odottaa heidän kanssaan sunnuntaita – ja tietää sen olevan tulossa.